Evita jouduttiin lopettamaan 17.3.2021

Conhill Evita VH14-029-0473 KRJ-I

Nimi Conhill Evita Rotu brittiläinen ratsuponi 75%
Sukupuoli tamma Säkäkorkeus, väri 142 cm, tummanruunivoikko
Syntymäaika 17.09.2014 Koulutustaso Helppo B (koulupainotteinen)
Omistaja Ronya VRL-06725 Kasvattaja Conhill Stud

Toukokuu 2015: KRJ-I pistein 7,5 + 40 + 20 + 19,5 + 15 = 102 p

Meille oli jo aikaisemmin tullut brittiläisestä ratsuponeja kasvattavasta tallista Conhill Studista yksi poni, Conhill Halcyon. Hanne osoittautui niin hyväksi ostokseksi, että halusin kokeilla onneani myös koulusukuisen ponin kanssa. Niinpä videopätkien ja Evitan vanhempien perusteellisen tutkimisen perusteella pieni Evita aloitti matkan Saksaan. Evitasta ei ehkä kuoriutunut kaikista laadukkainta kouluponia, mutta luonteeltaan se on hurmannut kaikki siihen vähänkään tutustuneet ihmiset.

Evita saattaa toisinaan vaikuttaa kiltiltä lasten pikkuponilta ja noh… Sitähän se aika usein onkin. En ihan odottanut saavani ihan tälläistä ponia, kun edellinen poni Conhillista oli ollut esteratojen tähti. Kaikesta huolimatta Evita on ihana, oikein sellainen poni, jota haluaisi vain halata huonona päivänä ja yhtäkkiä onkin hyvällä tuulella. Hoitaessa tamma on kiltti, mutta varsin ahne - se tutkii kaikki taskut, kädet ja ylipäätään paikat, missä voisi olla jotain nameja. Ja jos sillä on heinää niin tamman puolen metrin liikuttamiseen tarvitaan varsin paljon voimaa...

Ratsastaessa Evita on kuin dieselauto - se vaatii aikaa käynnistyäkseen, mutta kunhan koneisto saadaan pyörimään, niin se on yllättävän mukava. Evita omaa mukavat askellajit, keinuva ja pehmeä laukka, tosin ravi on hieman pienehköä. Se on luonnollisesti notkea ja tekeekin pohkeenväistöt ja kaikenlaiset taivutukset mennen tullen. Pieniä esteitä tamma hyppää mielellään, mutta suuremmille radoille siitä ei ole. Maastossa Evita kulkee rauhallisesti vaikka jonon ensimmäisenä tai jopa ihan yksin, eikä tunnu pelkäävän mitään.

Kilpailutilanteessa Evita on normaalista poiketen yllättävän sähköinen. Se baanattaa verryttelyssä menemään alusta asti kuin maantiekiitäjä, ja silloin tarvitaan kikka jos toinenkin, jotta sen saa hyvin kuulolle. Yleensä ajan kuluessa tamma rauhoittuukin, joten sille sopii melko pitkähkö verryttelyaika. Valkoisten aitojen sisällä Evita pistää liikkeittensä osalta parastaan, mutta unohtaa toisinaan kuunnella ratsastajaansa.

Suku & jälkeläiset

i. Everlong
brittiläinen ratsuponi 50%
rautiaankimo 148 cm
ii. Evergreen
xx trn 160 cm
iii. Checkmate
iie. Erlinda
ie. Abby
new forest rtkm 138 cm
iei. Entropy
iee. Bambi
e. Girwen Gwalia
welsh B
ruunivoikko 135 cm
ei. Merlin
vkk 133 cm
eii. Alaw Mynydd
eie. Selena
ee. Girwen Tegeirian
prn 136 cm
eei. Rhyddhad Galaeth
eee. Gwynette
09.09.2014 t. Janelle Dainty KRJ-I, KTK-I (i. Owald Jackpot)
25.12.2014 t. Elly Dainty KRJ-I (i. Davidon)

i. Everlong on Briteissä päin vaikuttanut upea ratsuponiori joka on nauttinut vankkaa menestystä sekä koulukilpailuiden että näyttelyiden puolella. Ori myytiin 6-vuotiaana, jo laatuarvosteluissa ja muissa nuorten ponien karkeloissa menestyneenä pois kasvattajaltaan potentiaaliselle poniratsastajalle. Uudessa kodissaan ori ei pettänyt siihen kohdistettuja odotuksia, vaan jatkoi tasaista voittokulkuaan. Nyt eläkepäivillään se on yhä samassa kodissa, opetettuaan ensimmäisen poniratsastajansa jälkeen myös kaksi kyseisen tytön sisarusta kilpailuiden ihmeelliseen maailmaan. Everlong on tuttu näky brittiläisten ratsuponien sukutauluissa ja jälkikasvulleen se on periyttänyt varsin sähikäistä ja herkkää luonnetta, mutta myös tietynlaista esiintymishalua. Sen jälkeläiset, joihin itselläni on ollut suuri intressi, ovat pärjänneet monipuolisesti eri lajeissa, joskin melko keskiverrosti. Harmillisesti yksikään orin varsoista ei ole yltänyt lajissaan huipulle, vaikka sitä tietysti suuresti Everlongin jälkeläisten kohdalla toivottiin.

ii. Evergreen oli erittäin suosittu täysveriori, joka on jättänyt jälkeensä reilut parisataa jälkeläistä - näistä noin puolet ponirotuisia. Oria ei kauheasti kilpakentillä nähty, toki muutamaan otteeseen helpoilla koulu- ja kenttäradoilla, mutta pääasiassa ori keskittyi vain siitosorin hommiin, sen jälkeen kun sen ensimmäiset jälkeläiset osoittautuivat yllättävän lupaaviksi. Muutaman kerran ori esitettiin erinäisissä näyttelytapahtumissa pärjäten oikein hyvin ja se onkin pääosin periyttänyt korrektia rakennettaan myös jälkeläisilleen. Sen jälkeläiset ovat myös olleet sporttisia ja muutama niistä on noussut yllättävänkin korkealle tasolle kilpailemaan, mutta toki niistä huomaa täyden veren vaikutuksen.

ie. Abby osoittautui kaikista ennakkoluuloista poiketen erittäin kapasiteetikkaaksi esteponiksi ja se kilpaili Englannissa muutamaankin otteeseen vuotuisissa 138-ponien estefinaaleissa. Valitettavasti tamman estekilpaura päättyi jo varhain etujalan pahaan rasitusvammaan, jolloin tunnettu ponikasvattaja osti sen siitostammaksi itselleen. Estekentät jätettyään tamma toimi kuitenkin muutaman eri poniratsastajan opetusmestarina koulukentille ja pärjäsikin ihan mukiin menevästi tarkan ja kuuliaisen suorittamisen ansiosta, liikeihme tamma kun ei kuitenkaan ollut. Abby varsoi neljä hienoa varsaa, joista tosin vain yksi osoitti kykyä suuremmille kilparadoille ja lunasti myös lupauksensa päätyen lopulta kenttäponiksi. Abby elelee yhä samassa paikassa eläkkeellä.

i. Girwen Gwalia on tunnetun kouluponiorin tammajälkeläinen, mutta siitä huolimatta Gwalia ei itse ole kilpakentillä kauhean paljon viihtynyt. Sillä kierreltiin nuorempana kyllä nuorten ponien koululuokkia, mutta tamma ei koskaan osoittanut niin suurta intoa ja paloa kouluradalla esiintymiseen kuin isänsä - jonka vuoksi ori olikin niin tunnettu, että pian leikistä luovuttiin. Ehkä kyse oli myös hieman siitä, ettei tamma päässyt koskaan oikeanlaiseen kotiin voitontahtoiselle poniratsastajalle. Väliin Gwalia varsoi kaksi varsaa kasvattajallaan, jonka jälkeen se palasi jo 12-vuotiaana kilparadoille, tällä kertaa aloittelevien poniratsastajien ratsuna ihan pienissä kisoissa. Niissä se menestyikin hienosti rauhallisen luonteensa ansiosta ja pisteenä iin päälle saavutti muutaman alueellisen mestaruudenkin kolmen vuoden aikana Saksassa. Tamman molemmat varsat sen sijaan tuntuivat saaneen kaiken sen piiloon jääneen innostuksen ja show-elkeet, ja molemmat niistä, sekä Evita että orijälkeläinen ovat pärjänneet hienosti ollakseen kuitenkin kummatkin pikkuponikokoisia. Nykyään Gwalia elelee yhä kasvattajansa hellässä huomassa ja on puoliksi eläkkeellä, joskin muutamia kertoja viikossa se opettaa kahta pientä ponityttöä ratsastuksen saloihin.

ei. Merlin on Isosta-Britanniasta 5-vuotiaana Saksan puolelle tuotu walesinponiori, joka niitti aikanaan mainetta ponikouluradoilla ympäri Eurooppaa. Orilla on plakkarissaan pienestä koostaan huolimatta jopa yksi EM-mitali pitkäaikaisen ratsastajansa kanssa. Ori kilpaili pitkään, 18-vuotiaaksi asti isoillakin areenoilla, jonka jälkeen vielä muutaman vuoden helpoissa luokissa opetusmestarina. Tämän jälkeen ori sai arvoisensa seremonian kilpauran päättyessä, ollen pitkään aikaan menestynein minkään sektion welsh Euroopassa. Merlinillä on kymmeniä jälkeläisiä, joista suurin osa ihan puhtaita walesinponeja. Se on periyttänyt noin puolille jälkeläisistään hienoja liikkeitään, joskin on huomattu, että suurin osa varsoista ei ole ollut kovinkaan yhteistyökykyisiä ainakaan helposti - mitä ori itse taas oli. Merlin jouduttiin lopettamaan ihan vastikään 25-vuotiaana nivelrikon vuoksi.

ee. Girwen Tegeirian oli Saksassa pienelle ponikasvattajalle syntynyt suloinen walesinponitamma, joka myytiin eteenpäin 7-vuotiaana "Teganin" varsottua yhden varsan. Uudella omistajallaan tamma varsoi Gwalian sekä yhden orivarsan, jonka jälkeen tamma valitettavasti jouduttiin lopettamaan jo 13-vuotiaana sen murrettua jalkansa tarhassa. Tamman jälkeläiset ovat varsin erilaisia, sekä luonteeltaan että kapasiteetiltaan, eikä niistä ole huomattu mitään suurta yhdistävää tekijää. Gwalian painottuessa koulupuolelle on orijälkeläinen sen sijaan menestynyt pienten ponien esteluokissa. Tegan itse ehti kilpailla sekä koulu- ja esteratsastuksessa helppoja luokkia hyvällä asenteella tuoden pienet ratsastajansa aina poikkeuksetta maaliin ja napsikin aika läjän ruusukkeita nimelleen. Se olikin erittäin pidetty kilpaponi muutamankin eri ratsastajan alla, sillä sen kanssa oli ennen kaikkea turvallista opetella kilparatsastuksen saloja. Korkean tason kilpaponiksi siitä ei kuitenkaan ollut, eikä sen kilpaura kestänyt kovinkaan kauaa - pari kolme vuotta.

Kilpailukalenteri

Evita on kilpaillut KRJ:n alaisissa kilpailuissa 45 sijoitusta. Vain sijoitukset listattu.

08.10.2014 KRJ Dainty - Helppo B - 1/30
11.10.2014 KRJ Dainty - Helppo B - 3/30
15.10.2014 KRJ Sinnesro - Helppo B - 4/30
16.11.2014 KRJ Niininki - Helppo B - 2/30
17.10.2014 KRJ Sinnesro - Helppo B - 2/30
18.10.2014 KRJ Moana Part Breds - Helppo C - 4/40
18.11.2014 KRJ Niininki - Helppo B - 2/30
19.10.2014 KRJ Sinnesro - Helppo B - 2/30
23.10.2014 KRJ Dainty - Helppo B - 2/30
24.10.2014 KRJ Dainty - Helppo B - 1/30
25.10.2014 KRJ Dainty - Helppo B - 4/30
01.11.2014 KRJ Valiant Warmbloods - Helppo B - 5/40
02.11.2014 KRJ Valiant Warmbloods - Helppo B - 5/40
03.11.2014 KRJ Valiant Warmbloods - Helppo B - 1/40
04.11.2014 KRJ Valiant Warmbloods - Helppo B - 5/40
07.11.2014 KRJ Valiant Warmbloods - Helppo B - 1/40
10.11.2014 KRJ Valiant Warmbloods - Helppo B - 1/40
11.11.2014 KRJ Valiant Warmbloods - Helppo B - 3/40
19.11.2014 KRJ Valiant Warmbloods - Helppo B - 6/40
21.11.2014 KRJ Halmasoja - Helppo B - 2/30
22.11.2014 KRJ Halmasoja - Helppo B - 2/30
25.11.2014 KRJ Hengenvaara - Helppo B - 5/30
25.11.2014 KRJ Hengenvaara - Helppo B - 5/30
26.11.2014 KRJ Hengenvaara - Helppo B - 1/30
26.11.2014 KRJ Hengenvaara - Helppo B - 4/30
26.11.2014 KRJ Halmasoja - Helppo B - 1/30
28.11.2014 KRJ Hengenvaara - Helppo B - 5/30
28.11.2014 KRJ Halmasoja - Helppo B - 1/30
30.11.2014 KRJ Hengenvaara - Helppo B - 1/30
05.12.2014 KRJ Konkkaronkka - Helppo C - 2/40
06.12.2014 KRJ Konkkaronkka - Helppo C - 3/40
06.12.2014 KRJ Dainty - Helppo B - 4/40
07.12.2014 KRJ Dainty - Helppo B - 2/40
09.12.2014 KRJ Dainty - Helppo B - 5/40
10.12.2014 KRJ Dainty - Helppo B - 2/40
11.12.2014 KRJ Dainty - Helppo B - 5/40
12.12.2014 KRJ Dainty - Helppo B - 6/40
13.12.2014 KRJ Konkkaronkka - Helppo C - 6/40
14.12.2014 KRJ Konkkaronkka - Helppo C - 6/40
14.12.2014 KRJ Konkkaronkka - Helppo C - 5/40
15.12.2014 KRJ Konkkaronkka - Helppo C - 4/40
19.12.2014 KRJ Konkkaronkka - Helppo C - 6/40
21.12.2014 KRJ Dainty - Helppo B - 6/40
21.12.2014 KRJ Dainty - Helppo B - 1/40
28.12.2014 KRJ Cerra - Helppo B - 5/40

Valmennukset & päiväkirjamerkinnät

26.12.2014 päiväkirjamerkintä

Ylihuomenna meillä olisi Evitan kanssa edessä viimeiset kilpailut, joista oletin tamman nappaavan sijoituksen viimeaikaisten starttien menestyksen perusteella. Muutama päivä sitten tamma nimittäin meni kaksi helppo B-tasoista luokkaa ihan kotikisoissa ollen toisessa kuudes ja voittaen toisen luokan. Tälle päivälle olin suunnitellut vielä koulutreenin ja huomenna tamma pääsisi tuttuun tapaan maastoon - Evita ei ole turhan energinen tapaus, joten sillä toimii hyvin kevyempi päivä ennen kisapäivää. Alkukäyntien jälkeen aloittelin tamman kanssa heti laukalla, ihan kevyessä istunnassa muutama kierros molempiin suuntiin jonka jälkeen otin tamman takaisin raviin ja keventelin sen kanssa ihan rauhassa tehden voltteja sun muita kiemuroita. Tämän jälkeen työskentelin hetken laukassa temponmuutosten parissa, jonka jälkeen välikäynnit ja oikeisiin töihin. Aloitin tekemällä nopeita siirtymisiä kaikkien askellajien väleillä ja sain kuin sainkin Evitan helposti niiden avulla nopeammaksi avuille ja työfiilikseen. Loppuun kävin vielä läpi ylihuomisen radan tehtäviä, jonka jälkeen annoin tamman venyttää kaulaansa loppuraveissa eteen alas.

27.11.2014 kouluvalmennus, valmentajana bertta

Olin Daintyn maneesissa jo hieman etuajassa mitä olimme Ronyan kanssa ajaksi sopineet, joten odottelin tovin tämänkertaista valmennettavaa ratsukkoani, eli tietysti Ronyaa ja ruunivoikkoa ratsuponitamma Evitaa, joka miellytti kovasti silmääni. Tänään olisi kouluratsastusta käsittelevän valmennuksen vuoro, jota varten suunnittelin erilaisia pohkeenväistöihin sekä avo- ja sulkutaivutuksiin liittyviä tehtäviä, vaikka nehän taitavatkin olla tälle ratsukolle jo ihan tuttuja harjoituksia! Välillä pieni kertaus tekee kuitenkin ihan hyvää. Alkulämmittelyissä Evita näytti kulkevan oikein hyvännäköisessä, rennossa ja luonnollisessa muodossa. Sain kehua ratsukkoa vähän väliä ainakin sen asian suhteen, mutta jouduin kuitenkin sen sijaan hoputtamaan Ronyaa ja Evitaa vauhdin kanssa, sillä se ei ollut kovinkaan huimaa edes aloitellessamme laukan kanssa keskiympyrällä. Evita kuitenkin taas kerran taipui hienosti ja Ronya näytti myös pitävän hiemna verkkaisemmasta tahdista. Hetken kuluttua pyysin Ronyan ratsastamaan Evitalla käynnissä luokseni maneesin keskelle. Siinä sitten selitin valmennuksen ensimmäisen, ja valitettavasti myös ainoan tehtävän, sillä Evitan herättelemisessä oli kestänyt hyvin kauan verrattuna valmennuksen pituuteen. Maneesin molemmilla pitkillä sivuilla piti siis tehdä taivutuksia, toisella avotaivutusta ja toisella sulkutaivutusta. Ne ainakin sujuivat ratsukolta aivan loistavasti. Lyhyillä sivuille taas tehtiin pääty-ympyrät ja sitten käännyttiin maneesin keskiosaa kohti ja tehtiin pohkeenväistöä toisen pitkän sivun loppuun asti. Ja siitä sitten aina vain koko tehtävä uudestaan. Tehtävää tehtiin jokaisessa askellajissa ja niin pohkeenväistöt kuin kaikenlaiset taivutuksetkin sujuivat hyvin, mutta ehkä vähän liian verkkaisesti.

21.10.2014 kouluvalmennus

Tänään oli Evitan vuoro päästä valmennukseen. Aloittelimme sen kanssa kevyessä ravissa avotaivutuksilla pitkillä sivuilla jotta saisimme ponia irtonaiseksi ja notkeaksi. Nyt kolmella uralla kulkeminen ei ollut se ykkösprioriteetti, vaan enemmänkin vain rehellinen taivutus läpi rungon. Hetken kevyessä ravissa pyörittyämme sain käskyn istua alas. Minun piti myös ratsastaa avotaivutuksen kuntoon saatuani hieman eteen, jotta ulkolapa aukeaisi tehokkaasti. Laukassa työskentelimme loivien kaarevien urien kanssa, eli toisin sanoen vastalaukkaa. Evita osoittikin olevansa varsin tasapainoinen poni, sillä kiemurat eivät tuottaneet ponille ongelmia. Keskityinkin vaan pitämään hyvät taivutukset kiemuroilla ja samaten kulmissa sekä siihen, että taivutuksen vaihto kiemuralle lähdettäessä ja sieltä uralle palatessa olisi pehmeä ja huomaamaton. Taas kerran Evita ansaitsi vain kehuja menostaan!

01.10.2014 kouluvalmennus

Evita oli vihdoin kasvanut niin isoksi neidiksi, että ponin oli aika päästä ensimmäiseen valmennukseensa! Kieltämättä itseäni hieman jännitti, olihan Evita varsin mitäänsanomattoman näköinen eikä mikään liikeihme muutenkaan. Aloittelimme käynti-ravisiirtymisillä melko nopeaan tahtiin - käynnissä sai aluksi viipyä niin kauan kuin tarvitsi, jotta käynti pysyi rentona, mutta ravipätkät olivat vain kolme tai neljä askelta. Pian Evita rentoutui mukavasti ja pääsimme tekemään hieman lyhyemmät käyntipätkätkin, sillä tamma käveli heti ensimmäisistä askelista alkaen rentona. Tämä oli tietysti onnistuneiden siirtymisten seurausta. Laukkatehtävänä meillä oli myös siirtymisiä, nyt askellajin sisällä. Valmentajamme halusi vain selkeät siirtymiset keskilaukan ja harjoituslaukan välillä, että Evita reagoisi ihan rehellisesti ja nopeasti. Tehtävän edetessä lyhensimme myös harjoituslaukkaa, ja Evita suoritti oikein näppärästi. Odotuksistani huolimatta valmentajamme ei siis kuitenkaan tyrmännyt Evitaa, päinvastoin, oli varsin tyytyväinen valmennukseen.