Zangersheide
Zangersheide on belgialainen puoliverikantakirja, jonka edustajat voi pääsääntöisesti tunnistaa nimen loppuliitteestä Z. Rodun jalostus alkoi Belgiassa 1970-luvun alussa, mutta kantakirja sai virallisesti alkunsa vuonna 1992. Kantakirjan jalostustavoitteet liittyvät nimenomaan esteratsastukseen, ja sen edustajat ovatkin ansioituneet estekilpailuissa ruudun molemmin puolin.
Zangersheide on moderni puoliverikantakirja, joka hyödyntää parhaita puolia tieteestä ja vuosikymmenien periytyneestä hevosmiestaidosta. Linjojen kehittämisessä on hyödynnetty käytännön tuoman kokemuksen lisäksi runsaasti laadukkaaseen tutkimukseen perustuvaa tietoa. Jalostuksen apuna on käytetty esimerkiksi tekoälyä, röntgentutkimuksia ja alkionsiirtoteknologiaa.
Kantakirjaan rekisteröitävät hevoset voivat polveutua myös muiden puoliverikantakirjojen hevosista. Kaikki WBFSH:n kantakirjat ovat hyväksyttyjä perimässä. Jalostukseen käytettävillä hevosilla on kuitenkin oltava riittävä estelinja takanaan. Lisää zangersheidestä voit lukea esimerkiksi täältä.
”With the passion of a scientist, the precision of an artist and the enthusiasm of an entrepreneur”
Tallin työntekijät
Ronjan ehdoton luottohenkilö, joka saa päivittäisen kaaoksen hallittua ja pitää muut työntekijät kurissa, on jo Suomen ajoilta tuttu virolaista syntyperää oleva Merike. Merike toimii Stal Gebroekin tallimestarina. Hän vastaa siivouksesta, tarviketilauksista ja tallin päivittäisestä toiminnasta. Meriken apuna häärää kaksi tallityöntekijää, jotka myös kotiratsastajiksi lasketaan: 19-vuotias Silja ja 23-vuotias Camille. Meriken hoitaessa arkipäivien tallivuorot, nuoriso-osasto hoitaa vuorotellen viikonloput ja arki-illat. Muun työajan Silja ja Camille auttavat hevosten kanssa – varustavat, hoitavat ja liikuttavat sekä ratsain että muuten.
Näkyvin osa Team Gebroekia ovat kilparatsastajamme. Ronjan lisäksi hevosia kilpailuttavat ja harjoituttavat kaksi ratsastajaa. Ensimmäisenä heistä esittelyvuoron saa englantilainen John Corbyn. Nuori brittimies, joskin irlantilaisilla piirteillä, omaa hyvän huumorintajun – eli sellaisen, joka sopii yhteen suomalaisten kanssa. John on omiaan nuorien hevosten kanssa, joskin se ei ole hänen omasta mielestään mieluisinta. Hänen mielestään parasta olisi mennä korkealta ja kovaa, eli toisin sanoen voittaa, mitä ei nuorten hevosten kanssa usein pääse tekemään. Ronja joutuukin usein toppuuttelemaan ja ohjaamaan kotitreenissä, että tekemisessä on jotain järkeä ja punainen lanka löytyy. Silti erittäin lahjakas ja ahkera mies on korvaamaton osa tiimiä, ja kaiken lisäksi kokkaa aivan mielettömän hyvää ruokaa.
Tallin toinen kilparatsastaja on Ronjan vasempana kätenäkin tunnettu Iina Karisto. Nainen on kilpaillut suhteellisen pitkälle kotimaassa, mutta oman hevosen puutteen takia harrastus ei oikein ottanut kotimaassa lähteäkseen lentoon. Ratsastus, erityisesti kilparatsastus on vaan Suomessa älyttömän kallis laji, jossa joko ostat rahalla omat hevosesi tai tanssit toisten pillin mukaan. Jälkimmäinen vaihtoehto tuntui Iinasta miljoonasti paremmalta vaihtoehdolta ulkomailla kuin koti-Suomessa. Iinan paras ominaisuus ratsastajana on raudanlujat hermot. Mitä vaikeampaan paikkaan tai isompaan kilpailuun naisen laittaa, sitä paremman suorituksen hän yleensä tekee.
Esittelyjonon perään lienee sopivaa esitellä myös 16-vuotias Emilia Sarlin, joka tosin ei tallilla työskentele virallisesti. Emilia on Ronjan serkku, joka on muuttanut etälukion aloitettuaan Belgiaan Ronjan luo, tavoitteenaan luoda kansainvälinen kilpaura. Tallin nuorikko onkin esimerkillinen valmennettava: tarkka, harjoittelee kurinalaisesti ja yksinkertaisesti rakastaa esteratsastusta. Tällä hetkellä Emilia kilpailee 130 cm -tasolla asti, jonne tytön nosti tallin kokenut konkari Levino. Emilia aloittelee tyypillisen päivänsä valmennuksella heti aamusta, sitten vuorossa ovat päivän opiskelut. Illalla ohjelmassa on lisää omien ratsastettavien ratsastusta ja muuta puuhailua tallilla.
Stal Gebroekin perustaminen
Stal Gebroekin puikoissa, ainakin näennäisesti, on 30 ikävuoden rajapyykkiä lähestyvä Ronja Sarlin. Ikävuosikilpailuiden jälkeen unelmien korkeakoulun hylkäyskirje otti naista koville ja sysäsi hyökyaallon liikkeelle. Omista silloisista hevosista kaksi nuorempaa lähti uusiin koteihin Suomen sisällä ja vanhin, kokenein eläkeiän kynnyksellä oleva kilpakumppani, tamma Eritrea lähti ulkomaille mukaan viettämään ansaittuja eläkepäiviä.
Ensimmäiset työpaikat Keski-Euroopassa eivät olleet lomakohteita, vaan tallitöitä ja ratsastettavia nuoria hevosia riitti jatkuvana virtana. Kuusi päivää viikosta yli 12-tuntisia päiviä, huonoina hetkinä oli vain purtava hammasta ja keskityttävä ajattelemaan tulevaisuutta. Vihdoin muutamien vuosien jälkeen löytyi ikään kuin ihmeen kaupalla sopiva kilpatalli – tallin omistaja tuli katsomaan Ronjan silloiselle työpaikalle nuorta hevosta, joka oli ikään kuin jäänyt Ronjan käsiin ja näin ollen tehty naisen käsialalla satulaan laitosta asti. Hevosen ostaja ihastui hevoseen ja naiseen niin, että molemmat lähtivät mukaan Pohjois-Belgiaan sukutilalle pystytettyyn kilpatalliin.
Herra Vandenberghen tiluksilla kului vuosi jos toinenkin. Nuoria laitettiin satulaan yhdessä muiden tallin ratsastajien kanssa ja kilpailtiin nuorten hevosten luokissa, kunnes hevoset myytiin. Jos onni kävi, niin tallille saapui aikuinen hevonen kilpailtavaksi. Pikkuhiljaa näitä annettiin Ronjan kilpailtavaksi ja parhaimmillaan käytössä oli samanaikaisesti kolme 145-150-tason hevosta. Menestystäkin tuli. Yhtenä tavanomaisena kilpailuviikonloppuna se iski, ei kuin salama kirkkaalta taivaalta, vaan enemmänkin kuin ampiaisen pisto. Sisäinen palo pärjätä ja voittaa oli ollut jo hetken poissa, ja ratsastaminen ja palkintosummien keräily muiden pussiin oli muuttunut liian paljon työnteoksi. Tämä ei ollut sitä, mitä hän halusi palavasti tehdä, vaan matka sinne, minne piti päästä.
Kun palo kilparatsastukseen hiipui, tilalle tuli uteliaisuus ja intohimo hevoskasvatusta kohtaan. Herra Vandenbergheä ja entisiä työkavereita halattiin lämpimästi kiitokseksi yhteisistä vuosista ja niin oltiin hypätty tyhjän päälle. Muutaman kuukauden haaveilun jälkeen etäiseltä sukulaiselta löytyi aavistuksen hämärä kontakti, jolla oli myytävänä sukutila Gebroekin kylässä. Tallirakennus oli ehkä ollut joskus 40 vuotta sitten tilavaksi kuvailtava, mutta nyt sen loisto oli rapistunut. Tiiliseinää jalalla kolauttamalla maalia ja rappausta rapisi alas. ”Milloin kirjoitetaan kauppakirjat?”