Stal Gebroek

Päivitykset

Sunnuntai 27.3.2022

Kevättä kohti mennään. Varsoja on pihatossa kasvamassa kovaa vauhtia; samaan aikaan nuorikkokopla Astro, Emerald, Lavita ja Liesel ovat päässeet pikkuhiljaa kilpailuiden makuun. Pieni ja pippurinen Emerald pääsi Emilian hellään huomaan, ja pari on kyllä ihan täydellinen toisilleen. Astrolle minulla on kovat odotukset, nyt 6-vuotias ori on näyttänyt aika hienoja ratoja nuorten hevosten luokissa. Alkuperäinen ikäluokka hevosia alkaa pikkuhiljaa siirtyä eläkekäyttöön. Macchiata nappasi laatuarvostelusta I-palkinnon, josta olimme kyllä todella iloisia. John on päässyt Artachon kanssa aina World Cupeihin asti, ensin ratsukko oli Trierissä Heidseckin kilpailuissa kymmenes finaalissa ja perään nyt maaliskuun maailmancupissa Ranskassa Château de Desjardinsissa seitsemäs.

Viikko sitten kilpailtiin myös ihan kotikentällä SAIEC:n alaisissa kilpailuissa - ensimmäisissä jotka Gebroekissa on järjestetty. Viikonlopun aikana kaikki hevoset kulkivat loistavasti, erityismaininnan ansaitsevat Emilia & Levino, jotka hyppäsivät lauantaina voiton ja sunnuntaina kolmannen sijan 130 sentin tasolla, jolla Emilia teki debyyttinsä. Tallin teiniosasto onkin kehittynyt hurjaa vauhtia kevään aikana. Nyt pitäisi vain keksiä sopivan kokenut ja käteen sopiva hevonen tytölle alle, kun Levino alkaa jäädä eläkepäiville. Allekirjoittanut voitti Leonelin kanssa pääluokan, mikä ilahdutti kovasti koko tallin jengiä. Ja toki viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä - Iina kruunattiin viikonlopun kuningattareksi, eli Leading Rideriksi.

Piristystä arkeen toi myös uusi hevoshankinta, eli Lombardy. Ori ostettiin meille 7-vuotiaana Carbon Sporthorsesin lopettaessa toimintaansa. Saatiin ori aika hyvään hintaan kapasiteettiinsa nähden, katsotaan miten sen kanssa alkaa sujumaan ja kenen käteen se sopisi parhaiten. Ihan virkistävää pitkästä aikaa saada talliin jonkun ulkopuolisen kouluttama ratsu.

Ja sitten täyttä höökää eteenpäin. Seuraavaksi suunnataan taas kotikisoihin ja sitten toukokuussa Couture Sporthorses järjestää maailmancupin osakilpailun täällä Belgiassa. Huhtikuussa kilpaillaan Kanadassa, joka tuntuu hieman liian kaukaiselta lähettää vanhempi herra Artacho, kun muita hevosia ei meiltä olisi sinne lähdössä. Joten ne karkelot taidetaan jättää välistä.

Perjantai 25.6.2021

Jaahas, niin vain se on, että tämä päivitysten kirjoittaminen jäi taas. Muutamassa kuukaudessa on ehtinyt tapahtua hurjasti asioita. Merkittävin asia lienee se, että päätin kuitenkin tuoda liudan tuontihevosia omien linjojen jalostusta varten. Ajatus pitkäsukuisista hevosista tuntuu hieman mystiseltä ja elitistiseltä, eikä välttämättä parhaalla tavalla. Vaikka pitkäsukuisella hevosella on arvoa pidemmältä ajalta ja sukulinjojen tutkiminen on kiinnostavaa, silti niihin omiin linjoihin tuntuu kiintyvän hieman voimakkaammin. Joten, tavalliseen tapaan mennään, ja lähdetään ihan alkumetreiltä tekemään priimaa.

Ensimmäinen kasvatti on ehtinyt syntyä: Stella sai keskeyttää lupaavan kilpauransa hetkeksi 5-vuotiaana, ja 6.4.2021 aamuyöllä syntyi kaunis kimo tammavarsa, joka sai nimekseen Ivy de Ge Z. Varsan isäksi valikoitui Diamont Chevaux de Sportin jalostusori Immortalist Z, ja nyt kun Ivyyn on päässyt hieman tutustumaan, en ole katunut orivalintaa kertaakaan.

Kesäaika tietää yleensä vauhdikasta kilpailukautta, joka nytkin on täyttä häkää käynnissä. Erityisen iloinen olen Cloverleyn Ace Clover Z:sta, joka on kivunnut vaivattoman tuntuisesti 140-tasolle ja suorittanut siellä hyvin. Hevoskaupoillekin on ehditty, ja Gebroekin talliin muutti heti vieroituksen jälkeen Kastanjeholmin kasvattama orivarsa Compton Bay Hills Z, jonka suhteen minulla on korkeat odotukset, enkä taida olla tallilaisista ainoa joka miettii samoin.

Maanantai 28.2.2021

Sivut alkavat olla kasassa ja ensimmäiset asukkaat ovat kotiutuneet talliin! Sveitsistä Kidan huomasta pakkasimme rekkaan Cloverleyn kasvatin Ace Clover Z:n eli tutummin Acen tai Ässän. Acen seuraksi löysimme hieman lähempää, maarajojen sisäpuolelta Haras de Rougesta neidin Karla de Rouge Z. Molempien nuorikkojen selkään on päästy jo käymään ja Ace on ehtinyt jo muutamiin pieniin kilpailuihinkin.

Sunnuntai 21.2.2021

Ajatus puoliveritallista alkaa kehittyä. Rotuvalinnan suhteen on pientä pallottelua, mutta tallin ulkoinen ilme alkaa olla kasassa. Virtuaalimaailman paluumuuttajana jännittää, miten muut harrastajat ottavat vastaan. Silti yhä päässä pyörivät samat ajatukset kuin aiemmin harrastaessa - miksi ihmiset välttelevät pitkäsukuisia hevosia? On vain mielenkiintoisempaa, jos hevosella on valmiiksi historiaa sukujuuriensa puolesta virtuaalimaailmassa. Joka tapauksessa jännittää, lähtevätkö muut ideaan mukaan ja saako kasvatteja koskaan kaupaksi.