Wolkenhof Ponies

Virtuaalihevonen


Chanbre jouduttiin lopettamaan 2.4.2022

Chanbre du Low

Nimi Chanbre du Low Rekisterinumero VH16-029-0248
Rotu Sveitsiläinen ratsuponi 69,140625% Sukupuoli ori
Syntynyt 08.01.2014 Väri, säkäkorkeus ruunikonkimo, 145 cm
Painotus Esteratsastus Koulutustaso 130 cm (taso 8/7)
Omistaja Wolkenhof Ponies (VRL-06725) Kasvattaja Lowland Stud

Huhtikuu 2022: ERJ-II (94 pistettä)

Vain nopea katsahdus Chanbren sukuun ja olin myyty. Miten olisin kyennyt vastustamaan ponia, jonka suvusta löytyy kaikkien ihailemieni ratsuponikasvattajien poneja niiltä ajoilta, kun vasta ajauduin ratsuponien kasvattamisen pariin? Chanbrelta löytyy jo ensimmäisestä polvesta kahden suuren vaikuttajan kasvatit. Mikäli tämä ei olisi jo vakuuttanut minua (oikeastaan ostopäätös oli tässä vaiheessa jo tehty), viimeinen silaus myönteiseen päätökseen oli orin emän puolelta suvusta löytyvä Silfran Morbid. Morbid vaikutti myös yhden alkuaikojeni tärkeimmän ponin suvussa, niin jalostuksellisesti kuin tunnepuolellakin. Kun lisättiin tähän yhtälöön vielä se, että orin sukutaulusta sai kissojen ja koirien avulla suoritetun etsinnän myötä melko eheän - siitäkin huolimatta, että neljännen polven ponit ovat syntyneet vuosien 2004-2008 välillä - ei kukaan enää varmaan ihmettele, että Chanbren kyyditys ja omistajanmuutos oli selvitetty ennen kuin ehdin edes orin nimeä lausua.

Chanbre oli meille tullessaan jo hieman vanhempi – yleensä ostamamme ponit tulivat talliin heti 3-4 vuoden iässä. Se oli aloitellut kilpailu-uraansa ensimmäisen omistajansa kanssa 110-120 cm tasolla, mutta palautunut sitten kasvattajalleen jolta ostin orin itselleni. Näinpä itselleni ei jäänyt lainkaan vastuuta varsinaisesta koulutusvaiheesta, vaan sain nautiskella orin kanssa jo jonkin verran kokeneesta menosta. Joskin paljon rutiinia orilta niihin aikoihin vielä puuttui, etenkin suuremmilta radoilta, sekä toki omille säädöille saamisessa kesti jonkun verran.


Chanbre on varsinainen herrasmies oriksi, eikä käsitellessä muistuta ollenkaan isäänsä. Se on yhtä sydämellinen kuin emänsä, mutta onneksi erittäin paljon helpompi ja suoraviivaisempi käsitellä. Chanbre tuntuu olevan poni, jolla ei ole hyviä ja huonoja päiviä, vaan sen kanssa kaikki on aina yhtä helppoa.

Sileällä Chanbrella on sopivasti omaa moottoria, ja se on tyypillisesti kevyt edestä. Se on kädelle herkkä, mutta jalalla sitä saattaa joutua herättelemään aluksi muutamia kertoja. Ori rentoutuu ja työskentelee selkänsä läpi vaivatta, kunhan ratsastaja osaa hommansa. Mitään se ei kuitenkaan ihan ilmaiseksi anna, vaan jalka tulee olla lähellä ja käsi tulee pitää joustavana, mutta tasaisena.

Hypätessä orin käytös ei oikeastaan kovin paljon poikkea sileällä ratsastamisesta, se on esteilläkin helppo ja sopivan eteenpäin pyrkivä, muttei kuitenkaan ota lähtöjä. Ori hyppää etenkin aluksi mieluummin pikkuaskeleesta kuin kurkottaa kaukaa, ja tarvitseekin paljon rohkaisua, jos ponnistuspaikka jää hieman kauas. Tämä onkin yleensä se suurin kompastuskivi esteradoilla, jos ratsastaja ei osaa ratsastaa paikkoja tarpeeksi tarkasti, niin Chanbre ottaa helposti puomin. Sen kanssa tuleekin olla tästä syystä hyvin hereillä, ettei aseta sitä liian hankalaan paikkaan. Chanbrella on mieletön kapasiteetti, ja isommilla esteillä sen kanssa saa olla myös tarkkana siitä, ettei se veny liian pitkäksi, kun tempoa tulee kasvattaa. Onneksi esteilläkään ori ei muutu edestä kovaksi, vaan sen kanssa pienet pidätteet kantavat pitkälle.

Chanbre tykkää maastoilla ja etenee vaikka letkankin ensimmäisenä reippaasti. Se harvemmin jännittää sen kummallisempia asioita, ja onkin siitä syystä hyvää seuraa nuorempien ponien totuttamiseen maastoiluun. Kilpailupaikoilla ori pysyy samanlaisena herrasmiehenä kuin kotona, eikä onneksi juurikaan välitä muista hevosista. Toki verryttelyssä kannattaa pitää tarpeeksi turvavälejä muihin ratsukoihin, erityisesti tammoihin.

Suku & jälkeläiset

Kelmin Nancho
suomalainen ratsuponi 58,59375%
tummanruunikko, 147 cm
Kelmin Nike
SRP 67,1875%, prn, 143cm
VIR MVA Ch
Adidas Lane
SRP 56,25%
Mengo Lane
SRP 78,125%
Bancahontas kel
SRP 50%, prt, 144 cm
Bonchodum Champ
SRP 50%
Banana Shreed
SRP 50%
Carusos Bree
suomalainen ratsuponi 79,6875%
ruunikonkimo, 143 cm
Silfran Morbid
SRP 81,25%, km, 146 cm
ERJ-IV, YLA2
Killerway OP
nf
Lumivuon Wilwarin
SRP 62,5%
Art Boudica
SRP 78,125%, rn, 140 cm
SCZ Childenough
nf
Furia NH YLA3
SRP 56,25%
03.05.2021 o. Wolkenhof Charmeur (e. Dainty Bienenstich)
Kelmin Nancho
suomalainen ratsuponi 58,59375%
tummanruunikko, 147 cm
Kelmin Nike
SRP 67,1875%, prn, 143cm
VIR MVA Ch
Adidas Lane
SRP 56,25%
Riverside Nonstop
Catfight RU87
Mengo Lane
SRP 78,125%
Snapback
Selvagem Rebento YLA3
Bancahontas kel
SRP 50%, prt, 144 cm
Bonchodum Champ
SRP 50%
Butterscoutch US ERJ-III
Conchobara SWE ERJ-III, YLA3
Banana Shreed
SRP 50%
Woggles
Michelle
Carusos Bree
suomalainen ratsuponi 79,6875%
ruunikonkimo, 143 cm
Silfran Morbid
SRP 81,25%, km, 146 cm
ERJ-IV, YLA2
Killerway OP
nf
Mistreviel's McRighton
Eléssar Lowland
Lumivuon Wilwarin
SRP 62,5%
Colorado RED
Bianca SR KTK-II
Art Boudica
SRP 78,125%, rn, 140 cm
SCZ Childenough
nf
Roundchild Roger VIR MVA Ch, KTK-II
Goodenough
Furia NH YLA3
SRP 56,25%
Jungais
Muirnín Féirín YLA2

Arvokilpailumenestys

31.07.2021 ERJ Cup Haltiasalo - 100 cm - 5/109