Wolkenhof Ponies

Baroncelli jouduttiin lopettamaan 29.12.2021

Baroncelli van Ressel

Nimi Baroncelli van Ressel Rekisterinumero VH16-029-0243
Rotu Saksalainen ratsuponi 75% Sukupuoli ori
Väri, säkäkorkeus ruunikko, 148 cm Syntynyt 23.07.2016
Painotus Kouluratsastus Koulutustaso Vaativa B (taso 7/5)
Omistaja Wolkenhof Ponies (VRL-06725) Kasvattaja Sportponey de Ressel

Lokakuu 2021: KRJ-II (94 pistettä)
Toukokuu 2021: KTK-III (60 pistettä)

Baroncellista saa helposti ensivaikutelman, että ori olisi itseään täynnä oleva matcho, mutta kaikkea vielä. Ori on kyllä ratsastaessa näyttävä ja siitä löytyy voimaa, mutta käsitellessä Baroncelli on rauhallinen nallekarhu, joka nauttii kaikenlaisesta huomiosta. Hoitaessa ori on seurallinen ja haluaisi kirjaimellisesti työntää turpansa joka paikkaan ja väliin, joten välillä sitä saa ihan hätistellä pois iholta. Ainoa miinus käsitellessä on se, että ori on hieman kärsimätön odottelemaan pitkiä aikoja. Esimerkiksi kengittäessä on hyvä järjestää orille jotakin oheistekemistä, kuten heinää nenän eteen, niin ori ei pääse järjestämään mitään ylimääräistä showta.

Kuten sanottu, ratsastaessa Baroncelli on voimakas ja näyttävä, kunhan energian saa kanavoitua oikein. Ori saattaa aluksi tuntua sitkeältä ja etupainoiselta, mutta sen kanssa on tärkeää ratsastaa vahvasti jalalla tuntumaa kohti, eikä jäädä vetämään sen kanssa kilpaa. Ori toimiikin parhaiten hyvin vakaalla ja pehmeällä kädellä, joka vain osoittaa asetukset ja taivutukset, sekä puolipidätteet valmistellessa. Baroncellilla on lennokas ravi, jonka kootuksi saaminen vaatii hieman työtä ratsastajalta, mutta lopputulos ehdottomasti palkitsee. Laukassa taas orin luontainen etenemisvauhti on reipasta, joten sitä saa koota ihan huolella, eikä tarvitse heti pelätä, että liike-energia sammuu.

Baroncelli tykkää maastoilla ja on rohkea, sen voi turvallisin mielin laittaa joukon etunenään. Ori tulee nätisti takaisin reippaammankin laukkapätkän jälkeen, eikä oikeastaan harrasta pukittelua. Mielenvirkistyksenä ori tykkää myös mennä puomeja ja pieniä kavaletteja, vaikka sen tyylinäytteet kaikilla maasta irti olevilla puomeilla ovat hieman haparoivia. Orin vauhti kiihtyy helposti, jolloin puomit saattavat myös kopista runsaasti.

Kilpailupaikalla Baroncellin on aina hieman vaikeampi keskittyä kuin kotona, ja sen kanssa saa tehdä töitä, että sen saa keskittymään suoritukseen. Orille sopivat paljon paremmin ohjelmat, joissa tehtävät tulevat nopeaan tahtiin edellisen jälkeen, sillä jos sen kanssa jää haahuilemaan ympäri rataa kertomatta selkeästi, että vielä tehdään töitä, eivät prosentit todennäköisesti ole kovin korkeat. Palkintojenjaossa ori seisoo rauhallisesti, mutta kunniakierroksella saattaa lähteä ilottelemaan.

Suku & jälkeläiset

i. Ikimbi van Ressel
saksalainen ratsuponi 50%
musta, 145 cm
ii. Ircostro
holstein
punaruunikko, 167 cm
iii. Irco
iie. Emmanuelle
ie. Llanwnnen Nanea
welsh sektio B
musta, 124 cm
iei. Gellywen Areo
iee. Llanwnnen Nia
e. Mon Boombop
new forest
tummanruunikko, 148 cm
ei. Valentijn
new forest
tummanrautias, 147 cm
eii. Wilt's Robijn
eie. Viveca
ee. Mon Brigit
new forest
ruunikko, 143 cm
eei. Rowhill Cupido
eee. Brookshill Belle
05.08.2016 o. Dainty Bartholomew KRJ-I (e. Cronberry Cerena)
15.06.2021 o. Wolkenhof Barracuda (e. Scheinhofs Lalisa)
10.11.2021 t. Wolkenhof Mabel (e. Morphia van Wilgersdorf)

Baroncellin suvusta löytyy runsaasti kilpailukentillä ansioituneita yksilöitä, joista yksi on sen isä Ikimbi van Ressel. Musta 145 senttinen ori on näyttäväliikkeinen ja katseita keräävä poni, joka on menestynyt Saksassa kansallisella tasolla sekä Euroopan kansainvälisellä tasolla poniluokissa. Ikimbi onkin ammattilaisen kouluttama ja sittemin ollut kahdella eri perheellä leasingissa, jona aikana se on kilpaillut kolmen eri poniratsastajan kanssa. Ikimbillä on erinomainen ratsastettavuus, ja sen helppoon luonteeseen perustuu varmasti pitkälti myös se, että se on pärjännyt niin hyvin kilpakentillä. Kilpauransa jälkeen ori muutti takaisin kasvattajansa luokse, jossa se toimii jalostuskäytössä. Orilla on runsaasti jälkeläisiä, Baroncelli on ensimmäisiä niistä, ja toistaiseksi Ikimbin jälkeläiset vaikuttaisivat myös perineen merkittävissä määrin isänsä kapasiteettia ja mukavaa, ihmisläheistä luonnetta.

Ikimbi polveutuu niin sanotusti puhtaista roduista, isäksi valikoitui kouluholstein Ircostro. Ori on kilpaillut nuorempana kouluradoilla, menestynyt upeasti 6-7-vuotiaana nuorten hevosten luokissa, mutta jättäytyi sitten enemmän jalostuskäyttöön, kun orille ei löydetty sopivaa ratsastajaa. Ircostro on kyllä luonteeltaan suhteellisen kiltti ja korrekti, etenkin maasta käsin, mutta ratsastaessa siinä virtaavan kilpahevosen veren voi huomata. Orilla on voimakkaat ja näyttävät askellajit, joista sekä sen puoliverivarsat että Ikimbi vaikuttavat saaneen osansa.

Ikimbin emä on lähinnä jalostuskäytössä ollut musta welshtamma Llanwnnen Nanea. Tamma ei ole meritoitunut kilpailupuolella, mutta se on kantakirjattu ja hurmaa kenet tahansa ihanalla, seurallisella luonteellaan. Tammalla on temperamenttia eikä se ole ensisijaisesti lasten poni, mutta silti se on ihan kiltti käsitellä, kunhan rajat tehdään selväksi. Toistaiseksi Nanealla ei ole muita menestyneitä jälkeläisiä kuin Ikimbi, sen kaksi muuta varsaa ovat puhdasrotuisia welshejä, ja vielä melko nuoria.

Sukutaulusta emän kohdalta löytyy new forestinponitamma Mon Boombop, joka on myös ansioitunut kouluradoilla, joskin ei ihan niin merkittävissä määrin, kuin Baroncellin isä. Boombop on suurikokoinen tummanruunikko poni, joka on kilpaillut Helppo A-tasolla ja lisäksi ollut aktiivinen osallistuja Saksan new forestinponien koulumestaruuksissa. Näistä karkeloista tamma onkin tuonut muutaman mitalinkin kotiin. Boombop lopetti aktiivisen kilpauransa noin 11-vuotiaana siirtyessään siitoskäyttöön, sillä on yhteensä 3 jälkeläistä, joista Baroncelli on ainoa ratsuponi ja muut kaksi puhtaita new forestinponeja. Jälkeläisilleen Boombop on periyttänyt rauhallista, jopa hieman pidättyväistä luonnetta sekä korrektia modernin ponijalostuksen suosimaa rakennetta. Boombop polveutuukin modernimmista, eurooppalaisista linjoista, joka tietysti eroaa Britannian suunnan linjoista jossain määrin.

Emänisä Valentijn on upea tummanrautias maksimimittainen new forestinponiori, joka on varsinainen jokapaikan höylä. Ori on kantakirjattu ja lisäksi se on kilpaillut koulu- ja esteratsastuksessa helpoissa kansallisissa luokissa Saksassa. Valentijn on haastava ratsastaa, eikä sovellu ihan aloittelevan poniratsastajan ratsuksi - tämä on yksi syy, miksi ori ei ole edennyt sen pidemmälle kummankaan lajin kilpakentillä, vaikka etenkin koulupuolelle orilla olisi kyllä kapasiteettia. Valentijn on rohkea ja vireä poni, täysin päinvastainen, kuin mitä sen varsasta Boombopista tuli. Orilla on runsaasti jälkeläisiä, jotka ovat kilpailleet este- ja kouluratsastuksessa ja menestyneet myös jalostuskäytössä.

Boombopin emä Mon Brigit on saman kasvattajan tuotos, joka taas on kyseisen kasvattajan ensiponin Brookshill Bellen jälkeläinen. Kasvattaja ihastui rotuun hurjasti sen myötä, kun hänelle poni-ikäisenä ostettiin kilpaponiksi kaunis ja ratsastaessa näppärä Belle-tamma, eikä niin sanotusti koskaan kasvanut yli poni-iästä, vaan jatkoi harrastusta aloittamalla ponikasvatuksen. Brigit on kilpaillut estepuolella pienissä luokissa lähinnä sille värvättyjen ratsastajien mielenkiinnon vuoksi, mutta koulupuolellekin löytyy kapasiteettia ja tamma on ihan hyvin koulutettu sillä puolella. Brigit siirtyi kuitenkin jo melko varhain siitoskäyttöön, ja se ehti varsoa kaksi varsaa, ennen kuin jouduttiin lopettamaan.

Näyttelymenestys

26.04.2021 NJ Kurjenpesä - Poniorit - irtoSERT

Tämä on virtuaalihevonen. This is a sim game horse.