Rasco Sportponies

Colton v.d. Rasco

Rekisterinumero VH21-029-0229
Rotu, sukupuoli saksalainen ratsuponi (55,859375%), ori
Väri, säkäkorkeus ruunikko, 146 cm
Syntynyt, ikä 03.03.2021 Saksassa (38 vuotta)
Omistaja Ronya VRL-06725
Kasvattaja Rasco Sportponies (VRL-06725)
Painotus, koulutustaso kenttäpainotteinen, CIC2 (2451.9 ominaisuuspistettä, taso 6/5)

Olin ollut koko kevään hieman on ja off pois Rascon tiluksilta hoitamassa muita hevosasioita, ja sillä välin olin ohjeistanut tallilaisille aloittaa Coltonin ratsutuksen, jotta parka ei ihan tippuisi ikäisiensä kelkasta. Takaisin tullessani tytöt kehuivat oria maasta taivaisiin, muutaman "Onhan se toki aika menevä..." -kommentin sain, mutta ne menivät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Seuraavana päivänä kotiinpaluustani käskin tytöt nuorten ponien selkään ja mars, kohti maastoesterataa. Ja herran jestas, leukani meinasi pudota maahan asti, kun näin Coltonin ensimmäisen kerran tekevän pientä radan pätkää. Mikä hyppy, mutta mikä vauhti - kontrollista ei tietoakaan, ja meno alkoi näyttää jo vaaralliselta. Puistelin päätäni. "Aina pitää mennä itse perästä korjaamaan", sihisin hampaiden välistä kiivetessäni itse ponin selkään. Ja mitä vielä, eihän se meno siitä parantunut, sillä ori oli niin menohaluinen, että minullakin oli vaikeuksia pitää sitä. No, lopulta vaikeuksien kautta voittoon ja miinuksesta saatiin kuin saatiinkin tehtyä vahvuus, sillä Colton jos joku poneista on se, joka tulee kilpailuissa aina maastoradalta ajassa maaliin.

Suku ja jälkeläiset

Coen v.d. Rasco
saksalainen ratsuponi 74,21875%
ruunivoikko, 147 cm
Corbon v.d. Rasco
saksalainen ratsuponi 56,25%
ruunivoikko, 148 cm
KERJ-I
Bourbon
drp 62,5%, rnvkk, 140 cm
Cockatiel KERJ-II
drp 50%, rtkm, 147 cm
Lumivuon Rian
suomalainen ratsuponi 92,1875%
ruunivoikko, 144 cm
Clockwork Clown KERJ-II
nf, mrn, 139 cm
Lara Croft SWE
rrp 84,375%, rnvkk, 147 cm
Ennea v.d. Rasco
saksalainen ratsuponi 37,5%
ruunikko, 143 cm
KTK-III
Blackwoods Rockefeller
welsh part bred 25%
ruunikko, 147 cm
ERJ-I, KRJ-II, VWY-II, YLA3
John D. Rocker xx
trn, 168 cm KTK-III, KERJ-I, KRJ-II, ERJ-II
Blackwoods Fuin ERJ-I, KRJ-II, YLA2
wpb 50%, rtpäis, 132 cm
Florence v.d. Rasco
saksalainen ratsuponi 50%
musta, 146 cm
KERJ-II
Superb v.d. Wilhoeve KERJ-II
drp 50%, rnkm, 145 cm
Finellie KERJ-I
drp 50%, rn, 145 cm